
2025 asiakaskyselyn tulokset
2025 asiakaskyselyn tulokset
Kohti huippukokemusta
Vileda Professionalilla asiakas on kaiken toimintamme keskiössä. Jotta voimme kehittää toimintaamme oikeaan suuntaan, toteutimme jälleen tänä vuonna asiakaskyselyn yhteistyössä tutkimuskumppanimme Siqnin kanssa. Tavoitteena oli saada suoraa palautetta siitä, mitkä asiat ovat asiakkaille tärkeimpiä – ja miten me Vileda Professionalilla näissä asioissa suoriudumme.
Kyselyyn osallistui yli 450 asiakasta ja yhteistyökumppania Pohjoismaista ja Baltian alueelta. Saatu palaute tarjoaa meille arvokasta tietoa siitä, missä olemme onnistuneet ja missä on vielä kehittämisen varaa. Näiden tulosten pohjalta jatkamme työtä entistä asiakaslähtöisempien palveluiden ja ratkaisujen kehittämiseksi.
Merkityksellisimmät tekijät Vileda Professionaliin liittyen olivat asiakkaidemme arvioiden mukaan: korkea laatu, asiantuntijuuden tarjoaminen, vastuullisuus, käytön helppous sekä tiedon ja avun löytäminen. Merkityksellisimpien tekijöiden keskiarvo nousi tänä vuonna huimaan tulokseen 87,8, ja kuten viime vuonna myös tänä vuonna tärkeimmän tekijän paikalta löytyi Korkea laatu. Kyselyssä oli myös NPS (Net Promotor Score) -segmentti, jonka tulos edellisvuonna oli 54, iloksemme saimme huomata, että kyseinen tulos kasvoi Pohjoismaiden ja Baltian alueella 63:n.
Haluamme esittää vilpittömät kiitoksemme kaikille osallistujille ja samalla taata, että teemme jatkossakin parhaamme täyttääksemme korkeat odotukset ja palvelun laadun joihin olette Vileda Professionalin kohdalla tottuneet.